Niin päättyi Leijonien turnaus, USA voitti maalein 3-2. Se meni nyt näin, eikä sille muuta voi. Virheitä tehtiin molemmissa joukkueissa sekä hyökkäys- että puolustuspäässä, meidän virheet ehkä ratkaisevammissa paikoissa. Nummelinin poisjäänti oli harmittava takaisku ja hänen rauhallinen tyylinsä olisi sopinut tähän peliin loistavasti, mutta turhahan sitä on jossitella, kun mies on loukkaantuneena. Ei hänkään olisi välttämättä tätä peliä olisi voinut kokonaan pelastaa, kun joukkuelajista on kyse. Vääntö oli hurja ja vastustaja valitettavasti teki yhden maalin enemmän. Tämä tästä.

Yleisesti turnaus oli todella upea. Viimeksi maanantaina voitettiin Kanada ja muutenkin tehtiin hienoja esityksiä pelistä peliin. Joukkue oli melko altavastaajana verrattuna muutamiin aiempiin Leijonajoukkueisiin ja kehitystä tapahtui hurjasti. Vertailin aiemmin päivällä viime vuoden joukkuetta tämän vuoden joukkueeseen ja viime vuonna ns. luotettavia ja nimekkäämpiä pelaajia oli paljon enemmän. Eihän se mitään kerro tietenkään, mutta vaikuttaa se varmasti kaikkien mielenlaatuun. Itse pelkäsin aivan tuntemattoman veskarin takia monet alkupään pelit, mutta niinhän se Pekka Rinne sieltä nousi todelliseksi edustusleijonaksi.

Päävalmentaja oli minulle tuntematon mies. Jukka Jalonen oli kuitenkin positiivinen yllätys, lähti nuorella tai ainakin melko tuntemattoman oloisella joukkueella liikenteeseen, otti riskejä ja antoi ns. huonossa valossa oleville pelaajillekin paljon minuutteja. Jalonen kehitti tätä joukkuetta koko turnauksen ajan eteenpäin, joten toivon, että häneen uskotaan jatkossakin ja annetaan valmentaa arvoturnauksia myös tulevaisuudessa.

Niko Kapanen oli mahtava ykkössentteri, Jarkko Ruutu maailman eniten positiivinen yllätys, Petteri Nummelin pelasi todella hyvin, Niklas Hagman rakensi, Pekka Rinne torjui paremmin kuin ikinä uskoin ja et cetera et cetera.. Joukkueen kaikista pelaajista olisi varmasti jotain positiivista sanottavaa.

että Ihanaa, Leijonat, Ihanaa. Suurkitos ja syvä kumarrus Leijonille. Ensi vuonna uudestaan!