Viime viikonloppuna pohdin töistä ajellessani vaikka mitä jännää kirjoteltavaa. Piti naputella vähän semmonen paniikkikirjotus poikajutuista, mut sit oli tosi myöhä ja väsytti. Sit piti puhua ihan vaan autolla ajamisesta ja vähä musiikista, mut sitte oli taas tosi myöhä ja väsytti. Ja jotenki se semmonen kuningasidean naputtamisolo on aamulla hävinny tai sitten ei oo vaan ehtiny. Joten sen takia ne on vähän jääny.
Nyt on sit pitäny puhua lätkästäki, ku Olympialaiset alko viikko sitten. Sekin on jääny. Iha lyhyesti vois sanoo, että harmittaa, ku ei oo pekkarinnettä ja Petteriki puuttuu. Jotenkin se MM-kisojen fiilis on niin erilainen ja niistä on aina kivempi puhuu ja kirjottaa. Ja ehkä sekin tekee, ku noi pelit tuloo Kanadasta ja näkyy täällä sit jotenki vähän epäinhimillisiin aikoihm, niin mitään ei oikein sit jaksa kirjottaa... Nytkin kello tosiaan on vaille kolme ja pari tuntia pitäis vielä ootella pelin alkua. Ai, mikskö en mee nukkumaan välillä? Mulla on vähän semmonen projektin tynkä tossa. Perjantaina puoleen päivään mennessä pitää palauttaa tutkielma, jonka kanssa oon paininu muka kaks viikkoo. Oikeestihan alotin sen tossa 12tuntia sitten. Päätin, että kirjotan sen valmiiksi ennen peliä. Ja päätin myös, että jos saan sen valmiiksi, Suomi voittaa. Että ei paineita, Kirre. Eh... Tutkielma alkaa kuitenkin on olla ihan hyvällä mallilla, joten ajattelin sitten levätä hetken. Lepuutin silmiä parikyt minsaa äsken ja nyt naputtelen tässä tämmöstä vähän turhaa.
Tarkotushan oli siis kertoa, kuinka tossa äsken maatessani ajatukseni assosioituivat jotenkin siihen, että joskus silloin Kirahvi villeinä teini- ja lapsuusvuosina kaikilla oli jonkun sortin kotisivut. Nehän oli vähän niinku 90-luvun ja 2000-luvun alun Facebook ja blogit. Mulla oli tietysti kanssa semmoset. Ei mitenkään ihmeelliset, en oikeesti muista ees mitä siellä oli. Yhden jutun muistan. Aktiivisina päivityskausinani jaksoin naputtaa sinne joka viikko "Viikon biisin". Jonkun biisin x sanat ja pieni selitys, miksi juuri se, miksi juuri nyt. Se oli mun mielestä aika mukavaa. Ajattelin kokeilla, että saisko semmosen homman lanseeraaminen saada minutki taas kirjottamaan tätä blogia. Oon ollu nimittäin sekä laiska että kiireinen. Nyt kuitenkin samalla alotan tämän jännittävän perinteen. Sovitaan, että aina tällai keskiviikko-torstai -vaihteessa koitan tänne aina jotaki laittaa, yleensä ehkä vähän aikasemmin ku nyt. Pidemmittä puheitta...
Viikon biisi (vko 8):
Vuokko Hovatta: Kosketusta vailla vapiseva mies (Liaani, 2010)
Sinä olet tuulessa hioutunut mies,
luoto, jota laineet alati lyö.
Sinä olet taivaalla palelevan Otavan valo,
sen kaupungin säihke syö.
Sinä olet poika kuin pulpetin puu,
kannen alla viiltoja lapsuuden.
Sinä olet roudassa rapiseva lähiön talo,
verkkoa kellareiden.
Sinun ihosi on totinen peitto,
jota vasten aika hankautuu.
Tie sydämeesi kivinen tie.
Isiesi lailla,
olet kosketusta vailla vapiseva mies.
Sinussa on ontuva rintamamies,
isoisän viivaksi vaiennut suu.
Ja se sirpale sielussa hankailee
kuin peritty hiljaisuus.
Sinä olet poika ja kadonnut tie,
avainnauhan alla sun sydämes lyö.
Sinä olet taivaalla palelevan Otavan valo,
hankia pakkasyön.
Sinun ihosi on totinen peitto,
jota vasten aika hankautuu.
Tie sydämeesi kivinen tie.
Isiesi lailla,
olet kosketusta vailla vapiseva mies.
Kosketusta vailla vapiseva mies.
Nyt sitten seuraa vähän tarinointia tästä.
Jos olisin aloittanut tämän uuden ja jännän perinteen, olisi kappale ollut saman artistin kappale Lempieläimiä ja laini "Ja sinä silloin, kun sun silmissä on ilvestä". Mutta törmäsin tähän Vuokon uuteen levyn nyt muutama päivä sitten ja tämä sieltä on tarttunut. Eli siis poikajuttujahan tässäkin nyt on, ei sitä kielletä. Kun on kivapoika ja iha oikeita juttuja, niin sit pitää kuunnella vähän tämmöstä. Ja onhan nämä lyriikat ihan pirun kauniit. Kappaleen yleisfiilis sopii jotenkin tähän tilanteeseen ja ihan jotkut irralliset rivit sopii poikaan hirveen hyvin.
Kommentit