Ollaan Mangun kanssa pari viikkoa päivitelty sitä, kuinka meidän elämästä on tullut kummallista. Meillä oli aikoja, kun oltiin niin perkeleen epätoivosia ja turhautuneita. Oli vaikeeta, mutta onneks toisesta sai tukea. Tässä männä aikoina se kaikki on kääntynyt ihan päälaelleen. En sano, etteikö vaikeeta olis ollu aina välillä, epävarmaa ja raskasta, mutta sieltä on yhdessä selvitty. Pääasiallinen vire on kuitenkin ollu iha järjettömän positiivinen. Tässä vaiheessa voi toki huomata, kuinka mä puhun meistä hyvinkin yhtenä yksikkönä, mutta sellanen me ollaanki.. Vaikka välimatkaa on helvetin monta sataa kilometriä.

Mutta siis, mehän ollaan Mangun kanssa pääasiallisesti melko melankolisia molemmat. Kuunnellaan vihasta ja apaattista musiikkia ja sellasta kaikkee. Viime aikoina on tosissaan joutunu selamaan ämppäriä ja Spotifya oikeenlaisten biisien toivossa, kun hihityttää ja Paula ja Mira ja Tontsa ja Pillijou ja Maija ja kaikki laulaa niin surullisesti. Itte oon löytäny oikeenlaista virettä Vuokko Hovatan nätistä runorokista, mut sit välillä oikeen ärsyttää, ku vähän tahtois sitä vihasta altsurokkia ja uhoomista. Se vaan ei ota sopiakseen fiilikseen.

Tästä kaikesta ollaan tultu iha vaan yhteen loppupäätökseen. Tämä seuraava tulee siis Sennin sanoin, mutta Mangun kanssa totesimme sen paikkansapitävyyden: Pojat tekee tytöistä tyhmiä.

Mistä mulle tuli yhtäkkiä mieleen kirjottaa aiheesta tästä? Vuoden 2009 alussa kirjotin runen, jota sitten toukokuussa blogissanikin siteerasin (unlife.vuodatus.net/blog/1973066/rootless/). Nyt törmäsin siihen uudestaan runotiedostoja selatessani. Luin sen ja nauroin ääneen. Kuinka oikeassa se olikaan! Sit rupesin mieittimään tota mun ja Mangun päivittelyä ja siitä piti vähän naputtaa. Ihan lopullinen conclusion on nyt sit, että Joensuussa kaikki on vaan niin paljon paremmin. Yksi vain puuttuu, mutta senkin kanssa osaan olla tiivis yksikkö liian suuresta välimatkasta huolimatta.

Heitän sen runen vielä tähän loppuun, niin ei jää epäselväksi, mitä mä oikein horisen. Tai voi silti jäädä, mutta anyways.

"Sinne tiedän joskus pääseväni ja eläväni vihdoin.
Ei enää paina se pakontuntu vaan tiedän,
ettei enää tarvitse etsiä.

Enkä kaipaa luoksesi."

-Kirre, 27.01.2009

Niin, ei varmaan ole epäselvää, että runon sinne on tänne.